tiistai 10. helmikuuta 2015

Promootiomekon tuunaus

En ollut jotenkin tyytyväinen promootiomekkooni tanssiaispukuna ja päätin vähän modata sitä. Otin paksut olkaimet pois ja vähän pienensin kokoa. Se toimi tanssiaisissa aluksi pitkän hameen kanssa ja loppuillalle vaihdoin lyhyen hameen. Tuli aika euroviisufiilis jostain syystä :D

Kuvan otti Tuomas Puikkonen. 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Haltiat tennarissa

Joulukuun alussa pääsimme nörttityttljen kanssa Hobitin viimeisen osan kutsuvierasennakkoon. Tapahtumaan piti tietenkin pukeutua teeman mukaan, joten proppivarastoa tonkimaan. Löydin vanhan vihreän mekon, jonka tein joskus peliin, jossa larppasin hiittä. Toimi hyvin näköjään haltianakin :D


maanantai 15. syyskuuta 2014

Promootiomekko

Promootiota varten viime keväänä tein kaksi mekkoa. Toinen oli tanssiaisiin ja toinen itse seremoniaa varten.

Promootiomekko aiheutti pitkään päänvaivaa, koska se on hyvin tarkkaan speksattu. Omaan sooloiluun ei siis ole paljon varaa. Mekon pitää olla paperin valkoinen, pitkähihainen ja se ei saa olla kovin avoin. Onneksi löysin simppelin kaavan, jolla sain toteutettua yllä olevan mekon ja siihen yksinkertaisen boleron.

Tanssiaismekkoon löysin sattumalta Tallinnasta juuri oikeanlaisen kankaan. Se oli tarpeeksi valkoinen mutta kevyellä kuviolla. Kuvasta näkee miten mekon etuosassa on eri kangasta, kun valo heijastuu niistä vähän eri tavalla, vaikka molemmat ovat valkoisia. 

maanantai 4. elokuuta 2014

Nörttimekko

Kävin kesällä nörttisitseillä ja niitä varten piti pukeutua teeman mukaan. Harmittaa tosi paljon kun en saanut kunnon kuvaa asustani mutta nämä kuvat ainakin yrittävät.

Tein siis asun yhden lempipeleistäni mukaan eli Legend of Zeldan.  Mekon ompelin Linkille tyypillisestä vihreästä kankaasta ja taiteilin pari päivää hamahelmillä noita koristeita. Lopputulos oli mielestäni hieno, vaikka kuva ei nyt olekaan niin paras.
Kuvan otti Anna N Linnean tanssiaissa. 

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Game of Thrones näytöksessä

Nörttityttöt kutsuttiin katsomaan Game of Thronesin neloskauden ensi-iltaa kansallismuseon
kutsuvierasnäytökseen. Kutsun saamisen jälkeen alkoi tietenkin kova säätö, että mitä laitan päälle.


 Puvuksi valikoitui lopulta tuo punainen mekko, joka ei nyt suoraan mitään historiallista mekkoa ole, mutta sopi tyyliltään tällaiseen fantasiailtaan. Mekko on siitä mukava, että tuo kangas on hieman joustavaa ja siinä ei ole ollenkaan vetoketjua tai nyörityksiä. Se ei kuitenkaan näytä mitenkään kovin modernilta kankaalta niin tykkään :).
Nörttityttöjen edustajat. Omia tekemiäni mekkoja ovat tuo oma punainen sekä kaverille lainaamani sininen mekko. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vanha vaate, uusi aate

Olen jo pitkään halunnut tehdä jostain vanhasta vaatteesta jotain täysin uutta. Olen aikaisemmin tehnyt UFFilta löydetyistä vanhoista verhoista mekkoja, mutta verhot ovat melkein sama asia kuin ostaisi kangasta. Nyt tarkoitukseni oli tehdä jostain vanhasta vaatteesta jotain uutta.

Kuva peräisin osoitteesta http://www.momlogic.com/2009/04/15_recycled_prom_dreses.php

Kiertelin jonkun aikaa kauppoja ja yksi toistuva teema kaikissa käytetyissä vaatteissa tuntuu olevan eli farkut.  Googlailinkin vähän ja löysin tämän kuvan googlen kuvahaun avulla.

Farkkuhameen tekeminen vanhoista farkuista on jo 60-luvulta peräisin oleva idea, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä jotain täysin uutta. Ropeconi lähestyi ja tarvitsin sitä varten tanssiaisasun!
Kyselin sitten kavereilta irkissä ja facebookissa, että sattuisiko kenelläkään olemaan vanhoja farkkuja, joista he haluaisivat päästä eroon. Näin sain 8 vanhat farkut. Loput ostin UFFin tasarahapäiviltä ja ostinkin mahdollisimman paljon koristeita täynnä olevia farkkuja sekä isoja kokoja, joissa on enemmän kangasta. Nyt minulla oli yhteensä 15 farkut.

Farkkumekon tekeminen alkaa siitä, että yrittää leikata vanhoista farkuista sopivan kokoisia paloja. Paino sanalla yrittää, koska osassa saumat menevät miten sattuu, taskut tulevat tielle, vanhoissa farkuissa voi olla reikiä ja farkkukangas on melko mahdotonta ratkottavaa. Lopulta minulle päätyi kuitenkin noin 8 kiloa farkkukangasta.

Otin taskut erilleen ja jaoin palat värijärjestykseen, jossa sitten alkoi rypyttämisurakka. Halusin hameestani alun perin täyden kellon, mutta sen tekemiseen olisi mennyt tuplasti kangasta, joten hame jäi puolikkaaksi. Käytin hameen rypyttämiseen pari viikkoa ja urakka ei vain tuntunut loppuvan. Aivan viime metreillä vielä saumurikin hajosi. Kuitenkin ompelukone vielä jaksoi ja sain kuin sainkin mekon viimein kasaan.


Jämäpaloista väsäilin vielä päivänvarjon sekä viuhkan. Mutta tässä ei kuitenkaan ollut vielä aivan kaikki. Olen jo muutaman vuoden pukeutunut mieheni kanssa yhteensopiviin asuihin, joten hänellekin piti saada vielä puku.

Tällä kertaa en lähtenyt kaikke kangasta etsimään vanhoina farkkuina, vaan ainoastaan koristekankaan osan. Päätin tehdä farkkufrakin. Farkkufrakin kanssa farkut sopivat hyvin housuiksi, joten niistä ei tarvinnut murehtia. Ostin Tallinnasta abakhanista pienen palan farkkukangasta josta syntyi sitten farkkufrakki.

Kuvan otti Henna Warva. 

Eli näin tällä kertaa tuli käytettyä 15 vanhat farkut. Farkkumekon kanssa tanssiminen oli kyllä jo itsessään urheilua kun mekko painoi paljon ja meni edellä, minä tulin perässä :) Mutta oli tämäkin hauska projekti.





Empiremekot vanhoista verhoista

Kun aloittelin ompelua, niin ostin usein jostain vain halpaa kangasta, jolla voi kokeilla mitä tahansa. Tähän tarkoitukseen vaikka UFFin tasarahapäivät ovat hyviä, kun niissä myydään paljon vanhoja verhoja. Tässäpä ainakin yksi mekko sellaisesta onnistuneemmasta kokeilusta. Puku on UFFin verhokankaista, koska välillä on vaikea keksiä mitä tekisi pelkästä pitsikankaasta.







Asusta vuo vihreä pitsi on vanha verhokangas ja tuo alla oleva jotain vanhaa trikoota. Tämä on ihan puhtaasti kuminauhaempire eli ei vyötäröltä pahemmin kiristä.

Kaavana toimi oma soveltaminen eli koska empiremekon hameosa on aika suoraviivainen säkki, niin yläosaan on otettu mallia vain tavallisesta t-paidasta.